Keksijän sielu koodarin ruumiissa

Keksijän sielu koodarin ruumiissa

Ehkä kaikki sai alkunsa lapsuuden leegolaivan kannelta, kun viskelin merirosvoja kehittämälläni sähkökatapultilla laidan yli. Jo silloin jonkin toimivan asian rakentaminen sytytti riemun, jota tunnen työkseni tänäkin päivänä. 

Jokainen ongelma on mahdollisuus

Itsepäinen ajatus omasta yrityksestä ei jättänyt kolmekymppistä asiantuntijatehtävissä työskentelevää insinööriä rauhaan. Palkkatöitä olisi ollut tarjolla useampi, mutta mahdollisuus rakentaa jotain omaa veti puoleensa kuin lelukaupan legohylly.

Kun sitten eräänä yönä törmäsin sattumalta turkulaisessa yökerhossa ohjelmisto-osaajaa etsivään yrittäjään, alkoi tapahtua. Kyseisen asiakkaan järjestelmäongelma kuulosti niin kiinnostavalta, että rohkaistuin ehdottamaan yhteistyötä siltä baarijakkaralla istumalta.

Kun asiakas oli vielä maanantainakin ideoistani innostunut ja projekti lähti virallisesti käyntiin, näki osakeyhtiö Sovector päivänvalon.

Kokoaikaiseksi yrittäjäksi hyppäsin vuonna 2016.

 

Hirvosen Mikko

Olen full stack koodari, ohjelmistokehittäjä, tietotekniikan insinööri, yrittäjä ja isä.

Minulla on keksijän sielu, perheenisän pitkä pinna, purjehtijan päättäväisyys ja insinöörintarkka ymmärrys yksityiskohdista. Olen elementissäni aina kun voin auttaa ihmisiä: helpottaa arkea, vähentää työtaakkaa ja joskus jopa pelastaa henkiä.

Ongelmanratkaisu on kai jotenkin sisäänrakennettuna minussa, ja tunnustan, että minulla on melko mielikuvituksellisia virityksiä kotona ja veneessä.

 

Vilpitön halu kehittää yhdessä

Töissä parasta on nähdä tyytyväiset asiakkaat ja oma idea oikeiden ihmisten käytössä. Tykkään tulla töihin aamuisin!

Mieluisia asiakkuuksia ovat sellaiset, joihin saan heittäytyä koko osaamisellani ja jotka ovat itsekin ylpeitä omasta työstään. Innostun, kun eri osaamisalueen ihmiset lyövät päänsä yhteen ja tekevät hommia yhteisen päämäärän eteen.

Uran kohokohtia on ollut päästä kehittämään korkean turvallisuuden järjestelmiä – nöyräksi vetää, kun saa tehdä töitä tahoille, joilla on iso merkitys yhteiskunnan turvallisuudelle.

Minulle on tärkeää olla reilu työkaveri, ja että asiakkaanikin toimivat niin. Se tarkoittaa suoraselkäisyyttä tiukoissakin paikoissa, sitoutumista sovittuun sekä vilpitöntä halua tehdä ja kehittää asioita yhdessä.

Rosvoille rakennan korkeintaan legokatapultteja.

 

Ankkurit ylös!

Sovectorin tavoitteena on jatkossakin keksiä ja kehittää toimivaa teknologiaa ihmislähtöisten ja kehittymistahtoisten yritysten kanssa. 

Haluan tehdä arjessani ohjelmistokehityksen, meripelastuksen ja purjehduksen kaltaisia asioita, joihin innostus lähtee aidosti sisältä – olla hyvä isä ja ihminen.

Siksi unelmani on rakentaa oman yrityksen menestystarinan ja mutkattomien järjestelmien lisäksi osaltani myös turvallista ja toimivaa tulevaisuutta.

En päästä sinua ajamaan karille.

 

Teknologiat:

  • .NET
  • Vue.js
  • React Native
  • Android
  • iOS
  • C#
  • JavaScript
  • Azure DevOps
  • GitLab
  • GitHub
  • Auth0
  • Sentry
  • Terraform
  • Ansible
  • ZenDesk
  • C++
  • C
  • Java
  • Python
  • F#
  • PHP
  • Visual Basic
  • Perl
    jne.

Osaaminen:

  • Yli 20 vuoden kokemus ohjelmistokehityksestä
  • Full stack -koodari, jolta onnistuu front end ja back end
  • Kokemus nykyaikaisista teknologioista ja kehityksestä desktop-, mobiili- ja palvelinympäristöissä
  • Toimin sujuvasti osana projektia pörssiyhtiöissä ja kannan yhtälailla vastuun ohjelmistokehityksestä pienessä start-up yrityksessä
  • Vuosien kokemus erilaisten ideoiden ja ongelmien viemisestä ohjelmistoksi
  • Vuosien kokemus tietoturvakriittisten ohjelmistojen kehittämisestä ja ylläpidosta
  • Yli kymmenen vuoden kokemus viranomaispäätelaitteista ja verkoista (Virve, Tetra) sekä kehittäjänä että käyttäjänä
  • Olen suunnitellut ja rakentanut, vienyt ideasta tuotantoon kymmenittäin erilaisia järjestelmiä